Uusimaalaiset ja eteläsavolaiset ahkerimpia messukävijöitä

Tämä on Kaakon Viestinnän tuottama vuoden 2017 asuntomessujen mainossivusto

Mikkelin asuntomessuilla on vieraillut ensimmäisen parin viikon aikan eniten uusimaalaisia ja eteläsavolaisia kävijöitä, ilmenee Sanoma Digital Finlandin tekemästä kävijätutkimuksen väliraportista.

Ensimmäisellä messuviikolla enemmän kuin joka neljäs kävijä oli kotoisin Uudeltamaalta. Seuraavaksi suurin kävijäryhmä, noin 18 prosenttia, oli kotoisin Etelä-Savosta.

Väliraportin mukaan noin 23 prosenttia messuvieraista on lähtenyt Asuntomessuille mökiltä. Kotoa messumatkalle starttasi noin 65 prosenttia kävijöistä.
– Mikkelin seudulla on noin 30 000 mökkiä ja ensimmäinen väliraportti näyttää selvästi, että paikallisten asukkaiden lisäksi myös mökeillä viihtyvät kesälomalaiset ovat lähteneet Asuntomessuille. Se näkyy vastauksista, joissa lähdön syinä korostuvat sisustamisen lisäksi mielenkiintoinen ajanviete sekä messut lähellä -vastaukset, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää sanoo Asuntomessujen tiedotteessa.

Mikkelin asuntomessuilla vieraili ensimmäisten kahden viikon aikana jo yli 60 000 kävijää.

Tiistaina Asuntomessuilla ylitettiin 50 000.kävijän raja. Kävijöitä on houkuteltu messuille myös pidennetyillä aukioloajoilla torstaisin, jolloin messuportit ovat olleet auki aina kello 22 asti. Iltavierailulle messuille pääsee vielä ensi viikon torstaina, 3.8.
– Haluamme tarjota mahdollisuuden vierailla messuilla myös niille, jotka eivät ole kesälomalla ja pääsevät alueelle vasta iltapäivällä esimerkiksi töiden jälkeen. Pidennettynä iltana alueella on karaoke messuravintolassa ja sitä ennen Sakari Kuosmanen musisoi ja viihdyttää messuvieraita, Vuorenpää toteaa.