Etelä-Savo on kartanoiden maakunta – tutustu ainakin näihin Mikkelin seudulla

Tämä on Kaakon Viestinnän tuottama vuoden 2017 asuntomessujen mainossivusto

Etelä-Savolla ja sen pääkaupungilla Mikkelillä on pitkä hallinnollinen ja sotilaallinen historia. Siksi seudulla on myös varsin paljon kartanoita. Nykyisin moneen kartanoon toivotetaan kaikki tervetulleiksi, sillä niissä on monipuolista matkailutoimintaa.

Poimi tästä kolme vinkkiä kartanokierrokselle!

1. Tertin kartano

Viitostien läheisyydessä, alle 10 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta sijaitsevan Tertin kartanon historia ulottuu aina 1500-luvulle asti, jolloin se tunnettiin Hintsalan rusthollina. Nykyisten omistajien esi-isä kauppias Pylkkänen hankki tilan omistukseensa 1800-luvun lopulla.

Tertin kartano sijaitsee lähellä Viitostietä, noin 7 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta.

Monien muiden mikkeliläiskartanoiden tapaan myös Tertillä oli roolinsa Suomen talvi- ja jatkosodassa: päärakennukseen sijoitettiin päämajan henkilöstöä.

Nykyisin Tertti on matkailutila. Tilalla voi muun muassa majoittua, ruokailla maittavaa lähiruokaa ja tehdä ostoksia kartanon omassa herkkupuodissa. Talon pihapiiri ja puutarha ovat myös tutustumisen arvoisia.

Erikoisuus: Tertin verkkosivuilta löytyy paljon kartanon perinneherkkujen reseptejä. Katso reseptit tästä.

2. Annilan kartano ja golfkeskus

Pelaatko golfia? Haluaisitko pelata sitä maisemassa, joka on osa Suur-Savon historiallisesti merkittävintä kulttuurimaisemaa?
Jos vastasit kyllä, suuntaa kohti Annilan kartanoa ja sen golfkeskusta. Annilasta voit pelata täyden kierroksen 18-reikäisellä golf-kentällä ja majoittua kartanon tiloissa. Kesäisin Annilassa on myös tarjolla keittolounasta.

Annilan kartanon historia ulottuu 1500-luvulle. Nykyisin tilan pelloilla pelataan golfia.



Kartanon juuret ulottuvat Tertin tapaan 1500-luvulle ja myös tällä kartanolla on oma osuutensa Suomen historian käännekohdissa: talvi- ja jatkosodan aikana Annillassa sijaitsivat kotijoukkojen esikunta, päämajan koulutusosasto ja tiedustelujaoston ulkomaanosasto. Kesällä 1941 Mannerheimin tiedetään asuneen lähellä kartanoa Alfthanin huvilassa, joka sijaitsi Annilanselän rannassa lähellä kartanoa.

Erikoista: Annila sijaitsee Porrassalmen museotien varrella. Mutkainen museotie kiertelee maisemissa, joissa sijaitsee muun muassa Tuukkalan rautakautinen kalmisto ja jossa käytiin tunnettu Porrassalmen taistelu vuonna 1789.

3. Kyyhkylän kartano

Saimaan rannalla Porrassalmen harjun läheisyydessä sijaitsevan Kyyhkylän kartanon historia alkaa 1600-luvulta, jolloin Pietari Brahen vouti Hans Bomgård yhdisti kaksi ratsumiestilaa yhdeksi kantataloksi. Seuraavilla vuosisadoilla tila oli von Fieandt -sotilassuvun sukukartano. Kartanon mailla käytiin vuonna 1789 Ruotsin ja Venäjän välinen Porrassalmen taistelu, ja kartano onkin osa Porrassalmen arvokasta kulttuurimaisemaa.

Kyyhkylän päärakennus on rakennettu vuonna 1856.

Tertin ja Annilan tapaan myös Kyyhkylä oli talvi- ja jatkosodassa päämajan käytössä. Se on myös kuntouttanut vuosikymmenten ajan sodissa vammautuneita miehiä ja naisia, ja moni tunteekin Kyyhkylän nimenomaan kuntoutuskeskuksena. Nykyisin Kyyhkylä-säätiön omistama kartanomiljöö on ravintola-, juhla- ja majoituskäytössä kaikenikäisille. Kesä-Mikkelissä liikkuvien kannattaa muistaa, että heinä-elokuussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kartanossa järjestetään maksuttomia historiakierroksia.

Erikoista: Pihapiiristä löytyy navettagalleria, jossa esillä on taiteilija Ritva Nurmen kierrätystavaroista tehtyjä teoksia.

Jutun lähteenä on käytetty muun muassa Etelä-Savon kartanot -sivustoa.