Yhä useamman haave on koti keskustassa – Mikonhovi täyttää vaativammatkin toiveet

Tämä on Kaakon Viestinnän tuottama vuoden 2017 asuntomessujen mainossivusto
Asunto-osakeyhtiö Mikonhovi sijaitsee upealla paikalla aivan Mikkelin keskustassa kävelykadun, kirkon ja kauppakeskusten sekä muiden palveluiden ympäröimänä.

Asumisen helppous ja monipuoliset palvelut tuovat asukkaita yhä enemmän kaupunkien keskustoihin. Globaali ilmiö näkyy myös Mikkelissä, jossa keskustan alueelle on rakennettu paljon viime vuosina uusia kerrostaloja ja saneerattu vanhoja.

Kiinteistönvälittäjä, myyntijohtaja Esa Pietiläinen Huom!-kiinteistövälityksestä on seurannut kaupungin kehitystä aitiopaikalta jo vuosien ajan. Hänen mukaansa keskusta-asumisen kiinnostavuus on lisääntynyt kaupungin keskustan palveluiden kehittymisen myötä selvästi.
- Mikkelin keskusta on siinä mielessä kasvukeskus. Kaupunkiasumisen trendi kasvaa meilläkin koko ajan, Pietiläinen sanoo.

Pietiläisen mukaan kaikenlaisille keskusta-asunnoille on tällä hetkellä kysyntää, mutta kaikkien halutuimpia ovat kahden tai kolmen huoneen tilavat huoneistot, jotka sijaitsevat hissitalossa. Monet ostajat toivovat, että kotiin pääsisi muuttamaan ilman remonttihuolia. Tämä koskee myös koko taloyhtiötä.
- Tyypillinen asiakas muuttaa keskustaan ja kerrostaloon omakotitalosta, joka on jäänyt asumistarpeisiin nähden liian suureksi. Koska aiemmassa kodissa on ollut runsaasti tilaa olla ja elää, sitä toivotaan myös kerrostaloasunnolta, Pietiläinen kertoo.

Unelmasijainti riippuu lopulta aina ostajasta, sillä Mikkelinkin keskusta-alueelta löytyy paljon vaihtoehtoja.
- Joillekin se tarkoittaa ydinkeskustaa kävelykadun varrelta, toiselle Saimaa-näkymiä ja matkakeskuksen läheisyyttä tai vaikka sitten parin korttelin päässä keskustasta ulkoilumaastojen viereltä, Pietiläinen huomauttaa.

Mikonhovi tarjoaa laatua ja huoletonta asumista

Yksi Mikkelin uusista kerrostalokohteista on aivan kaupungin ytimessä sijaitseva Asunto-osakeyhtiö Mikonhovi.

Mikonkadun ja Hallituskadun kulmauksessa sijaitsevassa kerrostalossa yhdistyvät kaikki kaupunkiasumisen parhaat puolet: keskustan palvelut kauppakeskuksineen ja toreineen ovat aivan kodin vieressä, mutta samalla myös esimerkiksi liikunta- ja ulkoilualueille on lyhyt matka. Asumisen helppoutta ja turvallisuutta lisää esimerkiksi se, että talon alta löytyvästä autohallista pääsee suoraan hissillä ylempiin kerroksiin.

Pietiläisen mukaan Mikonhovista asunnon ostaneet ovat arvostaneet kodin keskeistä sijaintia ja talon rauhallisuutta. Uudiskohteen huolettomuus on painanut myös monella vaakakupissa.

Pietiläinen kertoo asukkaiden olleen hyvin tyytyväisiä valintaansa. Myös sijoitusmielessä hankitut kodit ovat vastanneet ostajiensa odotuksia, sillä koteihin on löytynyt hyvin vuokralaisia.
- Vaikka omakotiasumisen työt on saanut jättää taakseen, niin ei kuulemma ole tekemisen puute tullut. Monilla harrastukset, sosiaalinen elämä ja liikunta on lisääntynyt parempien lenkkimaastojen myötä, kun ulko-ovelta alkaa sulat kävelykadut ja torin voi kiertää vaikka viisi kertaa päivässä, Pietiläinen hymyilee.

Mikonhoviin jo muuttaneet asukkaat ovat muun muassa kehuneet kotien sijaintia ja rauhallisuutta.

Ainutlaatuisia koteja saa vielä

Tällä hetkellä Mikonhovista on vapaana kaksi hulppeaa kattohuoneistoa ja muutamia tilavia saunallisia kolmioita, joissa on tarjolla näkymät kävelykadulle tai rauhalliselle sisäpihalle kirkontorneineen.

Suuremmassa, 137,5 neliön kattohuoneistossa on isojen kattoterassien lisäksi jokaisesta huoneesta käynti omalle parvekkeelle, joten koti täyttää vaativammatkin tila- ja näköalatoiveet.

Toinen, ateljeemainen kattohuoneisto voisi Pietiläisen mukaan olla esimerkiksi citysinkun unelma-asunto.
- Huoneiston avaruus, 3,2 metrin huonekorkeus ja isot ikkunat tekevät kodista hyvin ainutlaatuisen koko keskustan alueella.